Kaukaan kyläyhdistys

image

Kylien historia

Mankalan kylätaajama on muodostunut silloisen Lahti-Kouvola valtatien varteen. Asutus on muodostunut Mankalan aseman myötä sekä Kaukaan rullatehtaan ansiosta. Asemakylä on ollut vilkas liikepaikka: kaksi kauppaa ja baari (kahvila) sekä posti. Nykyisin asemakylä on rauhallinen hyväsijaintinen asuinpaikka.

Kaukaa (Hiisiö) on muodostunut täysin Kaukaan rullatehtaan myötä. Parhaimmillaan tehtaalla oli töissä jopa sata henkilöä. Tehdas toimi 1950 luvun alkuun asti. Kylä heräsi uudelleen eloon, kun perustettiin TaitoIitti. Käsityöläisammattilaiset ostivat entisen rullatehtaan asuintalot asunnoiksi ja verstastiloiksi, sekä myös tontteja uudisrakennuksille purettujen tilalle. Kylän keskustassa toimi myös kaksi kauppaa, posti ja oli jopa ravintola- ja majatalotoimintaa.

Kurrin kylä on muodostunut Kurrin kartanon myötä ollen Perheniemen kartanon sivukartano. Kartanosta on jäljellä enää hevostalli, joka on kunnostettu asuinkäyttöön.

Alueella toiminut kansakoulu lakkautettiin vuonna 2000. Kunta on vuokrannut kyläläisten käyttöön tilan, joka toimii kyläläisten toimintakeskuksena Einolana.